Pääsiäisen aikaan sisällä kaikui musiikki. William oli käymässä ja piano on aina silloin kovassa käytössä. Ja koska Evalla oli nuottivihko soittaessaan niin tietysti myös Williamilla piti olla. Kaikki nuotit sattuivat vain olemaan juuri pianotuolin laatikossa ja silloin oli otettava ensimmäinen käteen osuva "nuottivihko". Kyllä Kotiliedestäkin voi hyvin soittaa, kuten saimme huomata.
Vieraiden poistuttua oli Turbon ja Hubertin vuoro osoittaa soittotaitonsa. Huomasimme yhtäkkiä isännän kanssa, että piano kiinnosti kovasti poikia. Tai ehkä se oli paremminkin pianon päällä olevat pääsiäiskoristeet ja emännän nalle. Ja pianosta näki hyvin myös oman kuvansa tai oikeammin koirapojat luulivat sinne majoittuneen jonkun toisen nelijalkaisen.
Isäntä oli rojunut melkein kaksi kuukautta flunssan kourissa. Uhkaus, pelottelu ja lahjonta saivat lopulta hänet lääkäriin, joka sitten määräsi parin viikon sairasloman. Ja niinpä meillä oli kolme "sairasta" aamulevolla, päivälevolla ja iltalevolla
Koirapoikien oli kuitenkin välillä aina kurkistettava ikkunasta josko siellä näkyisi rusakkoja. Mutta taisivat talitintit ja varikset olla ainoita, jotka kävivät ikkunan takana kiusaamassa.
Lähdimme aikaisin sunnuntaiaamuna liikkeelle, sillä iltapäiväksi oli luvattu lumisadetta. Aamun lämpötila oli myös niin korkea, että mietimme hankiaisen kantavuuden vähenevän puoleen päivään mennessä.
Kävelimme lumikenkäreittimme alkupätkää, mutta huomatessamme hankiaisen kantavan niin hyvin päätimme lähteä kävelemään peltoja pitkin. Kiersimme Linnanpellon kylän eteläreunaa ja tulimme takaisin puronvartta Annasbackalle. Kello lähenteli tässä vaiheessa jo puoltapäivää ja hangen kantavuus alkoi olla jo vähän niin ja näin. Ainakin Timo joutui paikoitellen hikoilemaan upottavan lumen kanssa.
Reitti oli sopivan pituinen sekä ajallisesti että hangen kantavuuden kannalta ja taisipa tuo kuntokin riittää juuri tämän pituiseen lumikenkäilyyn.
Maaliskuun alussa alkoivat hienot hankikelit. Lumikenkäilin koirien kanssa joka päivä läheisillä pelloilla. Koirien riemulla ei ollut rajaa, kun pääsivät mennä viipottamaan pitkin kantohankea. Pakkasöiden jälkeen aamupäivän kaunis auringonpaiste antoi jo ensi tuntumaa kevään etenemisestä. Iltavuorojen tekemisessä on paljon hyviä puolia, sillä silloin ehdin hyvin yli tunnin lenkille koirien kanssa aamulla.
Aurinko on vielä sen verran matalalla niin varjoista tulee jättiläismäiset. Kivien kolot ja pienet risukot olivat jo isoilla pälvillä ja sieltä tuntui tulevan todella mielenkiintoisia hajuja.. tai jos koirilta kysyisi niin ne olisivat oikein hyviä tuoksuja.
Rusakot olivat myös juoksennelleet pellolla ja jättäneet pieniä papanakasoja sinne tänne. Koirapoikien mielestä mitä parhainta herkkua. Ja enhän minä raaskinut kieltää niitä syömästä, sillä pelkkää kuituahan ne ovat.
Isännällä on välillä tapana ottaa ruokaperräiset ja koirapojat näkevät jo ilmeestä milloin isäntä on aikeissa mennä sängylle loikomaan.
Vanhat riitapukarit Vili ja Rambo nukkuvat lattialla sängyn vieressä, sillä lämmin sänky ei niitä houkuttele.
Koirapojat saivat oikein kunnon lelut, tuumaili emäntä, kun kävi koirakaupassa ostoksilla. Elefantit, joiden vatsat oli tehty tennispallosta ja kärsä sekä jalat kestävästä kankaasta. Ainoa seikka, joka emäntää mietitytti oli elefanttien otsatukka, mutta se oli sivuseikka, kun muu osa tuntui todella kestävältä.
Muutamaa viikkoa aikaisemmin emäntä oli tehnyt muita leluostoksia, kotiin hän oli kantanut kaniineja, pari seepraa ja leijonan.
Seeprat ja leijona ovat vieläkin suhteellisen ehjiä, mutta kaniinit on jo teurastettu ja suolistettu. Suolistaminen tarkoittaa juuri sitä miltä se kuullostaa, sisukset pois ja ympäri huoneita leijuu valkoisia pumpulipalloja. Ja nuo pallot tarttuvat kaikkeen tosi hyvin, ovat mokomat vielä sähköisiäkin.
Sähköstä puheenollen olivat koirapojat leikkineet sähkömiestäkin. Emännän ja isännän moottoroitu sänky on nykyään ei-moottoroitu. Emäntä nukkuu pää hieman korkeammalla kuin isännällä ja isännällä on taas jalat vähän koholla. Jos joku vaaan näkisi niin aika hassun näköistä. Mitä sitä turhia töpseleitä sängyn alla pitämään, johtojakin piti hieman lyhentää, ettei vain tuo isäntäväki heti lähde korjaamaan.
Elefantitkaan eivät olleet kovin kestäviä, vatsa, siis tennispallo, niiltäkin oli avattava. Pitihän se nähdä mitä elefantti oli viimeiseksi ateriakseen syönyt.
Aamulla oli taas aikainen herätys, kello alkoi soida puoli kuuden aikaan... Hetken ihmettelyn jälkeen isäntäkin pääsi ylös ja emäntä kanssa. Emäntä laittoi isännälle mukaan kippoihin annokset puuron ja jauhelihan sekoitusta hiukan nappuloitakin ja pulloon vettä.
Samaan aikaan isäntä pakkaili reppuaan ja otti aseet esille ja kiikutti tavaraa autoon. Eteisessä olivat meidän ajoliivitkin kaapin päällä odottamassa...
No niin, vihdoinkin isäntä päästi meidät eteiseen ja siinähän sitä vauhtia piisasikin. Isäntä otti esille ajoliivit ja me senkuin kirmasimme edestakaisin... kunnes isäntä sai Turbon ensimmäisenä kiinni ja liivin päälle. Sitten tuli Hubertin vuoro. Kummasti rauhoituimme kun saatiin nuo liivit päälle... Taitaa olla tiedossa ulkoilupäivä :)
Pääsimme autoon ja isäntä kantoi vielä jotain loppuja tavaroita kyytiin ja sitten keula kohti Vesilahtea.
Matka sujui vanhalla rutiinilla, tällä kertaa saimme ruokaakin jo heti lähdössä ja sittenb uudet annokset matkan aikana. Kipot tyyhjenivät hyvään tahtiin. Puuron ja jauhelihan kanssa ei vitkutella, ja sen verran taidettu jo oppia että kannattaa kyllä syödä aamulla kunnolla :)
Pääsimme lopulta majalle jossa isäntä otti meidät autosta remmien päähän... alkoi ollakin aika päästä helpottamaan paineita, ja sinnehän ne parkkipaikan reunaan syntyivät höyryävät kasat pikapikaa...
Täällähän tuoksuu mielenkiintoiselta, totesimme kun nuuhkimme lahtivajan nurkkia ja suolattujen nahkojen kasoja... samalla isäntä alkoi nostaa meitä jo takaisin autoon.
Hetken päästä lähdettiin liikkeelle ja köröteltiin kohti kirkonkylää. Isäntä käänsi auton parkkiin Suomelan ahteelle ja otti toisen pannoista. Kumpikohan meistä pääsee liikkeelle ensimmäiseksi?
Molemmat koitamme tunkea päätämme pihalle ovesta, mutta lopulta isäntä otta Turbon etupenkille ja alkaa laittaa tutkapantaa kaulaan.
... Lähdemme isännän kanssa liikkeelle ja kävelemme ensin hakkuuaukon laitaan ja sitä pitkin pienen matkaa... aukon laidassa on parikin passimiestä ja isäntä vaihtaa niiden kanssa jonkin sanan. Odottelemme ikuisuuden ennenkuin isäntä saa luvan päästää minut irti. Samalla se kertoo VHF:llä että Turbo on irti.
Lähden vauhdilla liikkeellä ja tuulen mukana tulee jotain... käyn tarkistamassa mikä se on. Isäntä viheltää ja alkaa kulkea hitaasti myötätuuleen. Minä käyn pienillä lenkeillä milloin isännän oikealla puolella, milloin vasemmalla puolella. Välillä tuntuu siltä kuin täällä olisi ollut joku liikkellä ja sitten jälki taas katoaa.
Ykyrän pellon kulmalla tulee joku mielenkiintoinen haju vastaan ja samalla kuuluu pellon takaa muutama haukahduskin, pitää mennä tarkistamaan kuka siellä on... No siellä on joku toinen meikäläinen joka haukahtelee yölliselle jäniksen jäljelle, minuakin jälki kiinnostaa hiukan mutta ei sille kannata haukkua, on se sen verran vanha.
Hetken päästä palaan isännän luo ja samalla huomaan jäljen jota isäntä katselee. Hän tuumaa VHF:llä että täällä on ollut kissa liikkeellä edellisenä päivänä. Taitaa alkaa löytyä selitys sille miksei vielä ole tullut vastaan yhtään tuoretta peuran tai kauriin jälkeä...
Jatkamme edelleen myötätuulessa pitkin harjannetta ja minä koluan sen molempia puolia mutta ei tule tuoretta hajua vastaan.
Sitten kuuluu jostain laukaus... Isäntä puhuu jotain VHF:llä ja kuulema kunnan aukossa on peurapukki nurin. Hetken päästä kajahtaa uudelleen ja sitten tulee VHF:llä tieto että peuraa on haavoitettu. Isäntä alkaaa vihellellä minua luokseen kun olemme aivan suuren hakkuuaukon laidassa.Tulen isännä
n luo ja lähdemme kävelemään aukolle päin samalla kun kuulema pitää odottaa jälkikoiraa selvittämään haavakon tilannetta.Hetkinen... mikäs täällä alkaa tulla nenään... jokin tuoksuu voimakkaasti samalle kuin ne jäljet joita olen joskus haukkuen ajanutkin... Mikäs täällä on?
Lähestyn hajua ja oikein pitää pysähtyä katsomaan mikä se on... Parin metrin päässä edessä makaa peurapukki ja hangella on jokunen veritäplä. Tätä pitää nuuhkia kunnolla :) Uskallan jopa hiukan näykkiä sitä koivesta ja suuria sarviakin pitää ihmetellä. Hetken päästä isäntä taluttaa minua hihnasta takaisin aukon laidassa seisovaa passimiestä. passimiehen luona odottelemme hyvän aikaa kunnes taas kajahtaa laukaus... ja VHF:llä tulee tieto että haavoitettu peura on kaadettu.Sitten VHF kertoo että kokoonnumme murskan tielle tulille. Isäntä lähtee kävelemään kohti murskantietä ja siellä isäntä nostaa minut pickupin ovesta sisälle... ja takapenkillä on taas yksi meikäläisistä. Hiukan nuuhkimme toisiamme kunnes isäntä änkeää etupenkille ja nostaa minut syliinsä. Autolle päästyämme isäntä ottaa minulta pannan kaulasta ja pääsen taas Hubertin seuraan. Ajamme nuotiopaikalle ja isäntä jättää meidät autoon ottaen reppunsa ja menee nuotiolle.
Odottelemme jonkin aikaa autossa kunne auto hörähtää käyntiin. Isäntä istuu edelleen nuotiolla mutta taisi laittaa auton lämpiämään jotta ei meille tulisi kylmä.
Pienen aikaa odotettuamme lähdemme liikkeellä ja isäntä kääntelee auton peltotien pistolle puron varteen. Auton ovi aukeaa ja hetken päästä kopiun ovesta työnnymme molemmat taas tarjolle. Tällä kertaa isäntä nostaa Hubertin etupenkille, ja alkaa sovitella sille tutkapantaa kaulaan.
... Lähdemme kulkemaan pitkin heinää kasvanutta peltoa pitkin, tuulee hyvin vastaan ja hajuja tulee nenään jo reilusti. Vedän remmin kireälle ja lisään vauhtia. Tulemme metsän reunaan ja silloin tulee tieto VHF:llä että koirat voi laskea vapaaksi. Isäntä päästää minutkin ja kertoo että Hubert on liikkeellä.
Singahtelen sedestakaisin taajassa kuusikossa kunnes nenään tulee jotain voimakasta tuksua. Sille pitää haukkua varmuuden vuoksi. Tuntuu siltä että haju katoaa ja taas pitää etsiä. Teen uuden lenkin vastatuuleen ja löytyy uusi hajuvana jota pitää seurata. Se voimistuu ja nyt sitä pitää jo haukkua... painelen jälkeä pitkin vauhdikkaasti kunnes joku setä seisoo keskellä jalkeä ja alkaa huutaa minua nimeltä... mitäs nyt? Lopulta se setä nappaa minut kiinni ja puhuu jotain VHF:llä isännälle. Olen kuulema ajanut sellaista jälkeä jota jo joku toinen on ajanut. Kuuluu isännän torven törähdys ja toinenkin. Lähden kohti törähdyksiä kunnes törmään taas johonkin jälkeen jota pitää muutama kerta haukkua varmuuden vuoksi.
Metsässä alkaa kajahdella laukauksia enemmänkin, tuntuu kuin jossain olisi pieni sota käynnissä. Samalla löytyi isäntäkin kuusikosta. VHF:ssä tulee taas tieto että pitää hetki odotella tilanteen selkiintymista ja isäntä laittaa minulle remmin kaulaan. Kuljemme pitkin kuusikkoa kunnes törmäämme tuoreille jäljille. Temmon ja kiskon remmiä ja jäljille pitää haukkuakin kunnolla. Ne ovat tuoreet ja näitä jälkiä ei ole kukaan muua ajanut.
Kestää ikuisuuden odottaa niillä jäljillä kunnes isäntä päästää minut taas irti saatuaan VHF:llä siihen luvan. Minua ei kahta kertaa tarvitse houkutella jäljelle... ensin pitää varmuuden vuoksi käydä kurkistamassa mistä se oli tullut mutta pellon laidassa huomasin että haju heikkenee eli pitää painella toiseen suuntaan.
Haukahtelen välillä jäljelle jo ja nyt se alkaa voimistua. Isäntä lähti seuraamaan minua kun pääsin takaisin isännän kohdalle ja kun olemme päässeet pienen kumpareen päälle haju on jo niin voimakas että sitä pitää haukkua jatkuvasti. Kumpareen juurella on yksi passimieskin joka kertoi kuulleensa kahahduksen kun peura meni ohi puskassa.
Kukkulalta rinnettä ala
s ja isäntä perässä... samalla kuuluu kun peura hyppää liikkeelle makuulta. ääneni oikein kiljahtaa kun se on niin lähellä...
Isäntä kertoo VHF:llä että nyt on liikkeellä peura ja minä perässä senkun jaloistani pääsen.
Pienen koukkauksen jälkeen jatkamme melkein suoralla kurssilla kohti Toikan aukkoa...
Edestäni kuuluu laukaus ja heti perään toinen... jatkan ajoa kunnes pääsen aukon laitaan... haju voimistuu ja kohta on edessä peura nurin. Jes... Minä sain sen kiinni :)
Sitä pitääkin sitten nuuhkia ahkerasti. Samalla passimies kertoo isännälle että olen tullut kaadoille. Pienen aikaa nuuhkittuani peuraa saapuu isäntäkin kaadolle ja onnittelee ampujaa. Peuraa pitää haistella ja uskallaudun jopa maistelemaan sen korvaa.
Passimieskin tulee ihmett
elemään saalista ja alkaa kaivella puukkoaan esille. Pitää mennä sitä hännä alustakin ihmettelemään kun se passimieskin siellä puuhaa jotain. Samalla isäntä laittaa minut kiinni ja ottaa hiukan sivummalle. En saa kuulema työntää kuonoani liian lähelle ettei tule vahinkoa kun passimies putsaa peuraa. Lopulta lähdemme kävellen kohti tietä josta saamme kyydin takaisin autolle. Siellä pääsen Turbon kaveriksi ja isäntä ottaa minulta pannan kaulasta ja laittaa meille viltin lämmikkeeksi.
Ajamme ensiksi metsästysseuran majalle josta pienen ajan päästä lähdemme kotimatkalle. Matkalla on hyvä nukkua ja uneksia päivän tapahtumista. Isäntä kuuntelee kun unissamme ajamme peuroja...
Aamupäivänokosten aikana pojat löysivät taas turvallisen ja lämpimän nukkumapaikan. Vili oli ensin toista mieltä, mutta päätti sitten antaa "villipetojen" nukkua vieressään. Ovatpahan senkin aikaa hiljaa paikallaan eivätkä pyöri jaloissa, näytti tuumivan.
Iltapäivällä isäntä etsii kaapista huomioliivit ja siitähän se taas 'riemu repee'. Paikallaan ei voi olla hetkeäkään. Emäntä saa tehtäväkseen pukea pojat. Tehtävä ei ole suinkaan niin helppo kuin voisi kuvitella. Kahdeksan tassua ja kaksi päätä pyrkivät kaikki samaan liiviin. Lopulta kun yhden on saanut jotenkuten pysymään paikallaan niin sitten se kellahtaa selälleen ja jää siihen makaamaan. Ja vetoketju sekä nepparit ovat tietenkin.. selkäpuolella.
Samassa ajassa, kun isäntä on saanut saappaan nauhat solmittua niin, ettei siellä ole yhtään nenää välissä, ovat myös liivit päällä.
Ja sitten koko poppoo olivat valmiita lähtöön. Metsän eläimet vapiskaa täältä tulevat TiukkaTurbo ja HurjaHubert. Palautetta tuli reissun jälkeen liivien pukijalle. Turbon meno oli näyttänyt kovin ihmeelliseltä ja lähempää tarkasteltuaan isäntä oli huomannut, että emäntä oli työntänyt pään ja jalan samasta hihakolosesta. No tekevälle sattuu ;)
Reissun jälkeen saimme myös kuulla, että samoilla seuduilla kuin pennut olivat harjoitelleet ajoa, liikkuu otso, metsän kuningas.
Ensimmäinen kohtaaminen lumisen maan kanssa tehtiin Joensuussa marraskuun loppupuolella.
Ihmetystä aiheuttivat nuo kylmät hiutaleet, jotka tarttuivat turkkiin eivätkä suostuneet lähtemään irti vaikka kuinka olisi ravistellut. Kaikki hajutkin tuntuivat kadonneen jonnekin. Vähän aikaa nuuskittuaan pennut huomasivat, että jos nenän työntää tuohon märkään ja kylmään lumeen niin löytyväthän ne hajut sieltä.
Joensuussa oli myös paljon pyöräilijöitä, joita olisi tehnyt mieli haukkua. Emäntä oli kuitenkin toista mieltä ja kiristi aina remmiä, kun pyöräilijä sujahti ohi.
Vietimme lumisessa kaupungissa muutaman päivän ja kotiin tultuamme Turbo ja Hubert etsiytyivät Rambon kylkeen nukkumaan. Siinä oli lämmin tuhista ja uneksia lumesta tänne kotinurkille.
Koirapoikien oli kuitenkin välillä aina kurkistettava ikkunasta josko siellä näkyisi rusakkoja. Mutta taisivat talitintit ja varikset olla ainoita, jotka kävivät ikkunan takana kiusaamassa.
Koirapojat saivat oikein kunnon lelut, tuumaili emäntä, kun kävi koirakaupassa ostoksilla. Elefantit, joiden vatsat oli tehty tennispallosta ja kärsä sekä jalat kestävästä kankaasta. Ainoa seikka, joka emäntää mietitytti oli elefanttien otsatukka, mutta se oli sivuseikka, kun muu osa tuntui todella kestävältä.
Muutamaa viikkoa aikaisemmin emäntä oli tehnyt muita leluostoksia, kotiin hän oli kantanut kaniineja, pari seepraa ja leijonan. Seeprat ja leijona ovat vieläkin suhteellisen ehjiä, mutta kaniinit on jo teurastettu ja suolistettu. Suolistaminen tarkoittaa juuri sitä miltä se kuullostaa, sisukset pois ja ympäri huoneita leijuu valkoisia pumpulipalloja. Ja nuo pallot tarttuvat kaikkeen tosi hyvin, ovat mokomat vielä sähköisiäkin.
Sähköstä puheenollen olivat koirapojat leikkineet sähkömiestäkin. Emännän ja isännän moottoroitu sänky on nykyään ei-moottoroitu. Emäntä nukkuu pää hieman korkeammalla kuin isännällä ja isännällä on taas jalat vähän koholla. Jos joku vaaan näkisi niin aika hassun näköistä. Mitä sitä turhia töpseleitä sängyn alla pitämään, johtojakin piti hieman lyhentää, ettei vain tuo isäntäväki heti lähde korjaamaan.
Hetken päästä palaan isännän luo ja samalla huomaan jäljen jota isäntä katselee. Hän tuumaa VHF:llä että täällä on ollut kissa liikkeellä edellisenä päivänä. Taitaa alkaa löytyä selitys sille miksei vielä ole tullut vastaan yhtään tuoretta peuran tai kauriin jälkeä...
n luo ja lähdemme kävelemään aukolle päin samalla kun kuulema pitää odottaa jälkikoiraa selvittämään haavakon tilannetta.Hetkinen... mikäs täällä alkaa tulla nenään... jokin tuoksuu voimakkaasti samalle kuin ne jäljet joita olen joskus haukkuen ajanutkin... Mikäs täällä on?
s ja isäntä perässä... samalla kuuluu kun peura hyppää liikkeelle makuulta. ääneni oikein kiljahtaa kun se on niin lähellä...
elemään saalista ja alkaa kaivella puukkoaan esille. Pitää mennä sitä hännä alustakin ihmettelemään kun se passimieskin siellä puuhaa jotain. Samalla isäntä laittaa minut kiinni ja ottaa hiukan sivummalle. En saa kuulema työntää kuonoani liian lähelle ettei tule vahinkoa kun passimies putsaa peuraa. 
Ensimmäinen kohtaaminen lumisen maan kanssa tehtiin Joensuussa marraskuun loppupuolella. Ihmetystä aiheuttivat nuo kylmät hiutaleet, jotka tarttuivat turkkiin eivätkä suostuneet lähtemään irti vaikka kuinka olisi ravistellut. Kaikki hajutkin tuntuivat kadonneen jonnekin. Vähän aikaa nuuskittuaan pennut huomasivat, että jos nenän työntää tuohon märkään ja kylmään lumeen niin löytyväthän ne hajut sieltä. 
